perjantai 6. helmikuuta 2015

Uutuuksia kynttiläsomisteisiin

Käväisin viimeviikolla Ikeassa pöyrähtämässä somistevuokraamo mielessäni, ja mukaanhan tarttui jälleen vaikka ja mitä. Tuikkukipoille kävi tovi sitten vähän huonosti, pahvinen laatikko petti pohjasta ja puolet varastostani tuhoutui autoni takakonttiin. Jei... No, nyt varastoa on entistä enemmän! Itselleni meinasi käydä yhtä huonosti, kun motarilla ikeaan päin sunnatessa lähtikin auto käsistä ja tein pienen piruetin kesikaiteen kautta. Auto todennäköisesti lunastukseen, mutta mulla ei edes niskat venähtäneet. Onnea matkassa. Onneksi se oli ennen ikeassa käyntiä, eikä sen jälkeen. :D Olisi voinut olla vähän muutakin sirpaleina.. 


Eniveis, tässä ensimmäinen heräteostokseni. Kahden kokoisia tuikkukippoja, jotka molemmat ovat jo vuokrattavissa! Olin hieman epäileväinen näiden kanssa, mutta edullisuudellaan nämä kyllä ovat voittamattomat. Ja nyt kun näitä pääsin palavina tuikkuina kuvaamaan, olen rakastunut. Varsinkin nuo värilliset tuikut toimivat mielestäni todella kauniisti!

Isommat tuikkukipot (tuikun paloaika 8-9h) 6kpl/1€
Pienemmät tuikkukipot (tuikun paloaika 4h) 12kpl/1€


Suuntaa siis Paulan Juhlapalveluun ja somistevuokraamoon! Miksi säilytellä kaikkea kotona häihin asti, kun minä voin tehdä sen puolestasi? ;) Huomhuom! Osa kesäviikonlopuista on jo buukattu täyteen, joten tee pikaisesti varauksesi, mikäli tahdot vuokrata somisteet! 

Myös jotain muuta sattui käteen ikeasta, mutta palataan niihin myöhemmin.. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti