maanantai 3. marraskuuta 2014

Yllätyskosinta

Sain lauantaina olla tekemässä yhtä ihanimmista työkeikoista tähän asti, ja varmasti joka naisen unelmaa. Suurin osa kunniasta ehdottomasti itse herralle, joka ideaa lähti kehittämään, ja otti minuun yhteyttä. Tarjolla siis muutama kynttilänvalossa näpsästy puhelinkuva somistuksesta, jonka kävin tekemässä sillä välin, kun herrasväki nautti päivällistä paikallisessa ravintolassa. 

"Rakkaani, tuletko vaimokseni?"
Kävin siis ravintolaillallisen aikana loihtimassa asiakkaan kotiin jälkiruokakattauksen ja somistuksen yllätyskosintaa varten. Asiakas oli kaiverruttanut kuohuviinilasiin kosintatekstin, joka oli tarkoitus huomata vasta, kun lasi ojennetaan. 


 Olin itsekin aivan intona tästä työkeikasta, ja olo oli kuin James Bondilla konsanaan. Hiippailin juuri ennen herrasväen saapumista takaovesta, saatuani Myrskyluodon Maijan soimaan vanhalta LP-levyltä. Ja mitä kummimman ryteikön kautta vähän kauemmas parkeeratulle autolle, voitte varmaan kuvitella kuinka paljon mun teki mieli jäädä ikkunan taa kurkkimaan ilmeitä ja fiiliksiä! Hih. :) Ikimuistoinen ilta itse kullekin! 

pssst.. Julkistan huomenna Save The Date -lippujen voittajan! :)

6 kommenttia:

  1. Eikä! Maailman paras operaatio salaisena agenttina! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana keikka, mutta minua jäi kiinnostamaan milloinen oli vastaus? Olihan se kyllä?

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa! Ihanan romanttinen mies kun tuollaista keksi järjestää :)

    VastaaPoista
  4. Vähän cheesy - mutta niin söpöä! Kotikosinta on muutenkin tosi ihana varmasti (vaikka sellaista en "saanutkaan"), voi aina palata herkkistunnelmiin. Itselläni olisi 17 000 kilometrin matkan kosintahoodeille - visioitiin, että ehkä viemme joskus tulevat lapsemme ihmettelemään sitä maaplänttiä. :)

    VastaaPoista