torstai 16. lokakuuta 2014

Rakkausfiiliksiä elokuisista häistä

Ajattelin laittaa muutaman kuvan Minä ja Hää -blogin takana olevan Hennan häistä, parhaat palat julkaiskoon hän itse. Olen kuitenkin fiilistellyt näitä niin pitkään, etten pysty pitämään tätä ihanaa tunnelmaa vain itselläni! Kuvissa pääosin kukas muu kuin minä. ;) Kaikki kuvat ovat Dennis Heimosen ottamia, ja kuvat on lainattu H&R:n hääkuva-albumista. :)


Minähän olin noissa häissä tosiaan vapaamuotoisesti töissä blogiyhteistyön merkeissä, pitkät, mutta sitäkin upeammat ja ihanammat päivät! :) Minulla oli apuna myös kolme tarjoilijaa, jotka hoitivat todella hienosti hommansa. Olin heistä kuitenkin vastuussa niin, että morsian ja kaasotkin saivat istua ihan rauhassa syömässä ja juhlimassa, kun taustalla pyöri tarpeeksi porukkaa. :) 


Asiakkaan toiveiden mukaan kynttilöitä oli paljon, ja minä vastasin siitä, että ne palavat koko illan. Tuikkuja taisi olla jotain 130 kappaleen paikkeilla ympäri kaunista Estelleä, ja sytyttelin ne kolmesti iltapäivän, illan ja yön aikana. Somistuksessa oli käytetty myös vuokraamon kaitaliinoja, jotka ei tosin vielä sinne asti ole ehtineet... Minä hoitelin servettien taittelun jo etukäteen, ja säästimme näin huomattavasti aikaa juhlapaikalla. 

Täytyy sanoa, että tuon kattauksen tekeminen oli niiiiin ihanaa, ja olen siitä vieläkin vähän liekeissä! Mun sisäinen perfektionisti juhli koko viikonlopun ja vielä seuraavan viikonkin, mä en voisi enempää nauttia siitä pilkuntarkkuudesta, jota sain tehdä! Vain toinen perfektionisti voi ymmärtää sen, miten tyydyttävää viivasuorat pöytä- ja kaitaliinarivit, täydellisesti taitellut ja asetellut servetit, millilleen asetellut ruokailuvälineet, lasit ja paikkakortit voivatkaan olla! Ja sain tehdä tämän aivan yksin, ja viilata pilkkua niin paljon kun jaksoin! Ah, sydän pakahtuu vieläkin ajatuksesta. :D 


Ehdin hienosti myös vähän valokuvaamaan päivän aikana, tämä on aika hauska otos. Ryhti ja sillei. ;) Alla upeaakin upeampi Estelle! <3



Myös ulos sytyteltiin avun kanssa iso kasa ulkotulia, ja niistä todellakin oli apua illan pimetessä, kun ei tiennyt minne päin olisi sen autonsa kanssa kannattanut suunnistaa. Kotiin päin lähdin ajelemaan yhden aikaan, ja vein vielä hääparin mukanani. Täyden palvelun hääsuunnitelija! ;) Toivottavasti Hennakin pääsee pian kirjoittelemaan hääpäivästä ja julkaisee enemmän kuvia, tässä kuitenkin pintaraapaisua mun fiiliksistä. Nämä olivat kyllä niin kauniit häät! <3 

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä.. Olen joskus aikaisemminkin ihastellut tuota Estelleä, upea juhlatila! :)

    VastaaPoista